Siirry pääsisältöön

Musta perusmekko


Reilu viikko sitten postasin värikkäästä trikoomekosta, jonka ompelin Ommellisen ihanasta kankaasta. Tällä kertaa kyse onkin sitten vähän vähemmän värikkäästä kankaasta. Ostin Tampereen Kädentaitomessuilta Kangaskapinan mustaa trikoota ajatuksena ommella perusmekko. Tämä kangas ei siis ihan niin kauan ehtinyt muhia kaapissani, kuin värikäs Ommellisen kangas, mutta kässähamsterihaasteen innoittamana tämäkin kangas piti ottaa käyttöön.


Halusin mustan perusmekon, jota voisi pitää töissä ja vapaalla. Se ei saisi olla liian lyhyt ja hihat saisi olla 3/4-pituiset. Käytin kaavana Ottobren (5/2013) hyväksi havaittua kaavaa, jolla olin ommellut aikaisemmin kimaltelevan pikkujoulumekon ja turkoosin trikoomekon. Käytin kaavaa muuten sellaisenaan, mutta lisäsin selkään muotolaskokset. 



Mekko valmistui saumurilla melko sutjakasti. Valmistuttaan mekko täytti juurikin vaatekaapissani ammottaneen mustan perusmekkoaukon. Onhan se hieman synkkä tähän vuodenaikaan, mutta sitähän voi käyttää melkein ympäri vuoden. Huiveilla ja asusteilla siitä saa kyllä moneen tilanteeseen sopivan. Kuvissa oleva huivi on kirppislöytö muutaman vuoden takaa. 


Huomenna on jo perjantai ja sitten pääseekin taas viikonlopun viettoon. Säätiedotus on ainakin lupaillut aurinkoa, joten keväistä ilmaa on luvassa. Innostuin viime viikolla kirjoneuleen neulomisesta vuosien jälkeen. Neuletakin neulominen kirjoneuleena on aika koukuttavaa, mutta tänään eteen tuli ensimmäiset pulmat. Viikonlopuksi riittää siis haasteita ja onneksi myös mukavaa tekemistä. 

Aurinkoa sun loppuviikkoon!

Kommentit

  1. Tälläisen perusmekon pitäisi löytyä jokaisen naisen vaatekaapista.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Minäkin luulin jo löytäneeni perusmekon muutama vuosi sitten ihan vaatekaupasta, mutta se kutistui pesussa ja lyheni niin paljon, ettei sitä enää voi pitää ihmisten ilmoilla. Kiitos, samoin sinulle!

      Poista
  2. Mahtava mekko! Itselläkin on jemmassa mustaa trikoota juuri perusmekkoa ja trikoopaitoja varten. Joskus sitten ompelen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaikka musta ei olekaan ihan paras väri ainakaan minun väreihin, se on kuitenkin niin moneen tilanteeseen sopiva. Mustaa trikoota siis voi olla jemmassa ihan hyvin. Se on siis vähän niin kuin vehnäjauhot tai makaronit ruokakaapissa ;-)

      Poista
  3. Mustalle mekolle on aina käyttöä. :) Kaunis on!

    VastaaPoista
  4. Musta perusmekko on kätevä sitä kun voi asustella moneen malliin ja lähtöön sopivaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Huivi ja neuletakki päälle, niin sopii hyvin arkeen. Juhlavampaan tilanteeseen korkkarit ja korut.

      Poista
  5. Tosi nätti perusmekko. Musta on hyvä väri, sitä kun voi piristää kauniilla huivilla, kuten sinulla on.Mä tykkään mustasta kotelomekosta, se on monikäyttöinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija! Minulla on huiveja aika paljon, koska tykkään käyttää niitä. Tämän mekon kanssa niitä pääseekin käyttämään.

      Poista
  6. Kiva perusmekko!! :)

    Ja ilmanmuuta minihanskoja neulomaan ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h